Matka jatkuu...

No niin, nyt olemme siis päässeet tähän päivään. Olen viimeisten viikkojen aikana, Katayan Canto Obscuran miksausviimeistelyjen sekä Jeavestonen Spices, Species and Poetry Petrol miksauksen ohessa (kummatkin levyt masteroitiin viime viikolla) availlut Marsala-filejä ja vienyt niitä eteenpäin. Lähes poikkeuksetta jokainen viidestä-kuudesta tähän mennessä läpikäydystä jutusta on muuttunut aika paljon alkuperäisestä. Vielä en voi väittää, että olisin päässyt flow-tilaan tai edes lähelle sitä, mutta joitakin ihan hupaisia juttuja olen kuitenkin saanut aikaan. Kahtiajako jatkuu; osa matskusta on selkeästi Revengeä, osa Marsalaa ja sitten ainakin yksi tsipale lähti kuleksimaan tuonne Foo Fighters/King's X -akselille (meillä on muuten Teijon kanssa yks sellanenkin projekti, jossa tarkoitus on tehdä Foo Fighters-tyyppistä raskaampaa matskua...).

Agenda tuntuis nyt menevän silleen, että kolmen käynnissä olevan pitkäsoitto-tuotantoprojektin (Melankolics, Indigoflood & Jykä) ohella virkkailen Marsalademot ensin johonkin vaiheeseen ja sitten käyn Samsara's Revengen kimppuun. Teijolle lähti ekat matskut toissaviikolla ja kommentti oli klassista Teijoa, onneksi kevyemmästä päästä:

"No nyt täytyy kyllä ottaa vielä toinen kuuntelukierros, sen verran on sientä tällä kertaa tämä...
mut "laarilaalaa" on aika kuningas.. HUH!"

Tästä on hyvä jatkaa.

Evakkore(t)ki

Meillä kävi, varsinkin tragedian mittaan nähden, monella tapaa hyvä tuuri. Ensinnäkin olimme valinneet oikean vakuutusyhtiön eli Tapiolan (ihan mahtavaa meininkiä, kaikki säädöt sujuivat rasvattuina ja tyypit oli todella mukavia ja asiansa osaavia) ja toiseksi saimme vuokrakämpäksi naapurin Ollin talon, johon mahduttiin koko konkkaronkka Mari mukaanlukien. Rakensin tietysti taas yhden työpisteen, ensin makuuhuoneeseen ja sittemmin kellariin. MacBook Pro, RME Fireface 400 ja Genelec 8030 setti oli erinomainen monenlaiseen puuhaan. Katayan Canto Obscuraa työstettiin Matin kanssa monasti kummassakin paikassa ja itseasiassa muun muassa Opening Marshin Steve Howe-kitarat on alkuperäisiä demoskittoja, joita soittelin makuuhuoneen nurkassa.

Samsara/Marsala-projektikin jatkui: onni onnettomuudessa oli, että olin laittanut Teijolle kaikki siihen mennessä tehdyt kipaleet, tosin ainoastaan stereomikseinä. Eli ihan alusta ei tarvitsisi sitä hommaa aloittaa. Tähän aikaan taisi tuo Samsara's Revenge vakiintua projektin nimeksi. Kuitenkin hässäkkä otti sen verran voimille, että SR oli lepotilassa koko evakon ajan. Kataya, jossa Matin lisäksi me molemmat Teijon kanssa vaikutamme, otti etusijaa. No, ei kuitenkaan kokonaan, sillä aloimme Teijon kanssa fiilistelemään soundtrack-kuvioita, joka hieman matkan varrella muutti muotoaan (tuttuun tapaan). Tein melkoisen läjän aihioita kyseiseen juttuun ja Samun avustuksella sain muutaman niistä lähes valmiiksi (Gone for Good ja vielä nimeämätön KFTV). Musa oli melko erilaista verrattuna Revengeen, sellaista cinemascope-tavaraa. Sorvasinkin noita juttuja varten itselleni toisen lähes akronyymin, Sam Marsalan. Eli evakon päättyessä mulla oli kahdenlaista tavaraa ja kaksi eri taiteilijanimeä niitä varten. Kappaleita on kolmisenkymmentä, jotka on siis tarkoitus kaikki saattaa jollekin mallille ja sitten kassellaan, tuleeko ulos yksi, kaksi vai montako lättyä...:-)

Takapakkia

Juuri kun olimme saaneet Teijon kanssa asiat vauhtiin, tuli eteen meikäläisen elämän pahin paikka: sekä meidän että Marin talot paloivat. Savuna ilmaan hävisivät tietysti kaikki studion kamat (varsinainen settihän oli turvassa Vartiokylässä), kaikki filet (ei backuppeja...) ja meidän perheiden kodit, joissa oltiin asuttu pitkään, minä 16-vuotiaasta asti. Voit kuvitella, että tunnelmat olivat varsin molliset. Onneksi kenellekään ei sattunut mitenkään ja vakuutukset oli hoidettu pieteetillä.
Olimme Samun kanssa tehneet muutaman kimppaduunin ja tunnelmat olivatkin sellaiset, että suunnittelimme rakentavamme Marin yläkertaan yhteisen työhuoneen tai itseasiassa kaksi. Tämäkin projekti siis lykkääntyi. Ensimmäinen arvio oli, että olisimme evakossa suunnilleen vuoden eli pääsisimme uusiin, samoille perustuksille rakennettaviin taloihin takaisin juhannukseksi 2007. No, niinkuin näissä tapauksissa ilmeisesti lähes poikkeuksetta käy, muutto venyi useampaankin kertaan ja pääsimme lopulta takaisin tammikuussa 2008.

Mr T

Herra T. on niitä tyyppejä, joille soitto on kuin hengittämistä. Kaverilta nimittäin taittuu kaikki ja kosketinsoittajana tyyppi lähentelee jo neroutta. Basismi sanan parhaassa merkityksessä seuraa lähellä perässä. Kitaristina ja vokalistina jäbä on kehittynyt huimasti sinä aikana kun ollaan tunnettu, siitä olkoon esimerkiksi Corey & Maplen Messenger ja Katayan Koera esimerkkeinä.
Me tutustuttiin Suomenlinnan Seawolf-studioilla, jossa Teijolla oli työhuoneenaan nk. nelonen. Meikäläistä kutsuttiin aina välillä mestoille selvittämään erilaisia kytkentöjä ja softahäsmäköitä, jotka pojilta olivat menneet solmuun. Tietysti oleilin paikalla myös PS. vokalisointien merkeissä, Hannuhan lauloi kahdella ekalla levyllä suurimman osan vokaaleista. Itseasiassa Onni on melkein kokonaan äänitetty ja miksattu siellä, ensin Tullimuseon tilapäismajoituksessa ja sittemmin virallisilla mestoilla.
Tiiviimpi yhteistyö TT:n kanssa taisi alkaa ekan Corey & Maple-levyn miksauksista. Hannu oli tehnyt suunnilleen puolet miksauksista kun minä tarjouduin jatkamaan ko. hommaa. Asiat luonnistuivat oikein mukavasti ja tyytyväisyyttä oli ilmassa puolin ja toisin. Siitä olikin melko lyhyt askel tuotantopartneriuteen eli pyysin Teijoa mukaan ikuisuusprojektini kolmanteen osaan eli Oma Maailma-levyn tekoon. Tilanne PS. -maailmassa oli ajautunut siihen pisteeseen, että Pauli oli jättänyt oman osuutensa aika pieneksi ja niin täynnä itseäni en kuitenkaan ollut, että olisin kuvitellut voivani tehdä kaiken itse. Oma Maailma -projekti muokkasikin meidän tuotantotapamme sellaiseksi, jota olemme noudattaneet siitä asti: meikä tyrkkää demoja Teijolle, joka kuivakkaan tapaansa dumaa, karsii epäolennaisuuksia ja tarjoaa juttuja takaisin päin. Eräänlaista taiteellista pingistä siis. Kun asiat alkavat lähetyä totuutta, otamme muutaman face-to-face -session, joiden aikana yleensä asiat suorastaan loikkaavat eteenpäin. Sen jälkeen meikäläinen yleensä tuskailee ja vääntää asiat lopulliseen muotoonsa.
Teijo on sekä ihmisenä että taiteilijana sellainen, että mun on hirveän helppo (sen jälkeen kun toivuin ko. herran muusikkouden korkeasta tasosta verrattuna omaan rähmintään) toimia ja saada musaa menemään eteenpäin.

Kohti hetteikköä...

Ekat demot olivat vielä melko syntikkavoittoisia, mutta kitaristihan mie oikeasti oon. Sekä sähköiset että akustiset kitarat alkoivatkin ottaa suurempaa roolia seuraavissa kipaleissa. Aloin myös päästä irti konventioista ja annoin virran viedä itseäni. Muutamassa jutussa onnistuinkin pääsemään jo hyvän matkaa hetteikön puolelle, tajunnanvirtaan. Tein biisejä, joiden osat ottivat edellisestä yhden jutun ja polveilivat aika veikeästi sinne sun tänne. Opettelin siinä sivussa enemmän tai vähemmän aktiivisesti rumpujen soittoa. Se on muuten kummallista puuhaa...Välillä tuntui siltä, että komppi kulki jo ihan asiallisesti, mutta annas olla kun äänitin itseäni: tuntui siltä, että softa on jotenkin rikki, niin kauhealta se kuulosti. Varsinkin haitsu oli järkyttävä, kauheaa soutamista ja huopaamista!
No, jotenkin sain kuitenkin raavittua myös perkka-asioita kasaan.
Toistakymmentä kipaletta kasattuani oli aika heittää pallo perinteiseen tapaan Teijolle...

Päänraavintaa

Ekat demot kuulostivat lupaavilta: instrumentaalista näyttäis olevan tulossa, juh. Testissä ollut Korg MS-2000 inspiroi, niinkuin uudet kamat tuppavat tekemään. Olin jo aiemmin tehnyt instrumentaaleja, muutama ihan levylle asti (Onnilla Kohnaa ja Omalla Maailmalla R.U.Mental - jonka nimestäkin voi päätellä kyseessä olevan instrun). Itseasiassa varmaan enemmän kuin laulettuja, tulihan sitä vietettyä aika monta vuotta demotessa Rolandin MI-kamoja ympäri Suomea. Se oli musan tekemisen ja kamojen opiskelun mahtiaikaa: sai ihan luvan kanssa istua ja ihmetellä kiinnostavia kamoja päivät pääksytysten. Nyt puhutaan siis ajasta, jolloin softasekvensserit vasta tekivät tuloaan (80-luvun loppupuoli). Meikäläisen suosikkikalu musan teossa siihen aikaan oli Roland MC-500, sekvensseri, jota opin käyttämään kuin Eltsun kassaa. En koskaan halunnut (enkä osannut...) tehdä demobiiseiksi jotain päivän poppia tai standardeja enkä myöskään juurikaan perustanut koneiden omista demobiiseistä. Tein siis omia, joista osa oli epäilemättä vähintään yhtä kamalia kuin valmiit demot. Mutta kukaan ei valittanut, meikä oli onnessaan ja varmaankin tollasilla biiseillä oli helpompi demota eri koneita, olihan soundi usein inspiroinut jutun.

Sekvenssereistä puheenollen: vähän MC-500:n julkaisun jälkeen alkoi Atarin ja Creatorin/Notatorin kulta-aika. Mulle Atari ei jostain syystä kovasti kolissut, jotenkin se tuntui epäluotettavalta tai sitten vaan perinteiseen tyyliin en voinut pitää siitä, mistä kaikki muut piti. Carbo, joka oli tuohon aikaan Pro Centerin myymälänhoitaja (otti mut sinne töihin, bless the man), oli jo tuolloin Mac-mies ja hänen työpöydällään olevaa Mac Plussaa tuli paljon käytettyä. Pikkuhiljaahan se kolisi siihen malliin, että mun oli saatava oma kone. Carbo sai hoidettua mulle hyvän diilin ja jouduin maksamaan ainoastaan 12.000 markkaa (halpa!) Mac Plussasta, jossa oli ulkoinen diskettiasema sisäisen lisäksi ja mega keskusmuistia.

Yhdeltä amerikan messureissultaan Carbo nappasi edustukseen Mark of the Unicornin ja Performerista tulikin mun eka sekvensserisofta. Sitä käytinkin monta monituista vuotta, kunnes tuli se kohtalokas Frankun messu, jolla Notator Logic esiteltiin...Huh, että osas softa kolahtaa lujaa!

Tästä se lähtee

Terve!

Haluan dokumentoida omaksi ja toivottavasti muidenkin huviksi polkua, joka toivottavasti johtaa joko yhden tai peräti kahden pitkäsoiton julkaisuun. Jospa kerron ensin hieman historiaa...

Viimeisimmän PS. CD:n (Oma Maailma, 2005) jälkeen tuntui siltä, että olin ainakin hetkeksi tyhjentänyt itseni lauletusta pop/rock-musasta. Olisipa siistiä tehdä jotain aivan muuta...

Vartiokylässä toimivassa työhuoneessa/studiossa tekisin normaalit tuotanto- ja äänityshommat, mutta tätä projektia varten tarvitsisin oman paikan, jossa voisin tehdä sitä mitä haluan silloin kun sitä haluan. Luonnollisinta olisi tietenkin kysyä siskoltani, josko saisin jälleen vuokrata häneltä jo aiemmin hyväksi havaittua yläkerran isoa tilaa. Mari sanoi kyllä ja pienen tutkimusretkeilyn ja Tuomaksen, Laten, Peten ja muutaman muun ystävän avulla minulla oli toimiva Logic-pohjainen kotistudio taas kerran kasassa. Yllättävän paljon sitä kertyy nurkkiin kaikenlaista roinaa vuosien mittaan :-). Oli G4, M-Audion interface, pari skittaa, Fender Champ, PPG, CS-60, Mapexin rumpusetti, DynAudion kajarit ja muuta kivaa sälää.

Tyytyväisenä kuin murmeli aloin raapia ensimmäisiä demoja kasaan...